Peru vs Suomi

Terkut täältä aurinkoisesta Limasta! Pitkästä aikaa voi sanoa noin, koska yleensä päivät on harmaita ja tihkusateisia. Talvea siis eletään. Just viime viikolla yksi opettaja sanoi, että Limassa talvella lämpötilat on sitä +15 asteen luokkaa, mutta kosteuden takia se tuntuu paljon kylmemmältä. Kosteusprosentti 98.

Tunnit loppu torstaina ja nyt ollaan vietetty viikonloppua Mirafloresissa Ainon vanhempien vuokraamassa kämpässä. Vähän vaihtelua meidän omaan kämppään, joka on kaukana kaikesta (paitsi tietty koulusta). Ens viikolla alkaa lopputentit! Joka tarkottaa sitä, että koko reissua on enää KOLME VIIKKOA jäljellä!! Mulla lento Suomeen lähtee 21.7. klo 10.00. Madridissa menee yksi päivä ja Suomi kutsuu sitten 23.7. klo 02.50 paikallista aikaa.

Ajattelin listata tähän postaukseen asioita, joita ollaan mietitty viimisen neljän kuukauden aikana. Josko se tekis siitä kotiinlähöstä vähän helpompaa...

Eli tässä tulis PERU vs. SUOMI

Toi liikenne. Aina pitää varata hurja määrä aikaa ihan vaan ruuhkien varalta. Ainoa ruuhkaton aika on keskellä yötä.

Siihen liikenteeseen liittyy myös se ainainen tööttääminen! Jos jono ei kulje, ni jono ei kulje. Ei se tööttääminen siihen auta. Niinku se ei myöskään saa meitä hyppäämään sen auton kyytiin, joten meille on turha tööttäillä. Vitsit, että Suomessa tuntuu varmaan hiljaselta. <3

Tööttäilijöiden lisäksi on ne vanhat miehet, jotka viheltelee ja lähettelee lentosuukkoja. Kuinka super ällöttävää!! Ja esimerkiksi vaatteilla ei oo tähän mitään merkitystä, se on se hiustenväri.

Eilen nähtiin ensimmäiset lastenrattaat koko reissun aikana! Oon miettinyt jo kauan aikaa, että miten noi kaikki äidit jaksaa koko ajan vaan kantaa lapsia? Ja aina ne vauvat on piilotettu jonkun näkösen peiton tai viltin alle. Ottakaa nyt huomioon, että noi bussit on vähän mitä sattuu. Sellasia vaarallisen näkösiä pikkubussirotiskoja, joissa suurin osa porukasta ei mahdu istumaan. Sinne ne äidit silti tunkee vauva sylissä. Tosin rattaiden kanssa ne ei pääsis ikinä sisään...

Hora peruana. Perulainen aikakäsitys. Jos jotain pitäisi tehdä johonkin tiettyyn aikaan, no, ei tuu tapahtuun. Kouluhommat tehdään viimetipassa, ja sovittuihin tapaamisiin tullaan reilusti myöhässä, jos ollenkaan. Siis kyllä ne kouluhommat venähtää usein Suomessakin, mutta jos ryhmätyö alotetaan vasta tyyliin samana päivänä ja kertaakaan sitä ei tehdä yhdessä, niin lopputulosta voi jokainen vain arvailla. Me suomalaiset ollaan aina odottamassa.

Miten täällä missään ei myydä kurkkua?!

Mikä juttu se on, että joka ikiseen annokseen pitää aina tunkea riisiä? JA PERUNAA. Molemmat yhdessä. Aina.

Lomo Saltado

Jokaisella supermarket ketjulla on tarkat pukeutumissäännöt. Hiusponnaria myöten. Ne on muuten samanlaiset hiusdonitsit joka ketjulla, eri väriset vain. Jokaisella myyjällä on hiukset nutturalla ja samanlaiset meikit. Enkä nyt puhu mistään hienoista liikkeistä vaan Metron voisi rinnastaa esimerkiksi Lidliin... Myyjäthän on siis kaikki naisia, miehet työskentelee sitten lihatiskillä tai vihannesosastolla.

Miksi ostaminen pitää tehdä vaikeaksi? Parissa Sokoksen tyylisessä kaupassa pitää aina ensin pyytää haluamansa tuotteen myyjältä lappu, jonka kanssa marssitaan kassalle maksamaan ja sitten vasta kuitin kanssa saa sen tuotteen. Tää on ihan ymmärrettävää, jos on ostamassa jotain kallista, mutta että myös jos haluaa ihan vaan vaikka kynsilakan. Ensin sä etit sen myyjän, sitten kassan ja sitten uusiksi sen myyjän.

Milloin taksikuskit oppii, että turistit ei todellakaan tule kyytiin, jos niille tööttäilee ja huutelee koko ajan. Jos mä haluan taksin, niin mä ilmotan kyllä. Mutta en halua taksia esim. silloin kun oon just astunut ulos bussista.

Miksi ne bussit pitää aina tunkea niin super täyteen? Seuraava tulee kuitenki ihan just. Ja kuski huutaa että tiivistäkäääää!! Välillä ei vaan pysty.

Se tunne, kun bussin rahastaja yrittää pyytää kalliimpaa hintaa ihan vaan sen takia, että en näytä paikalliselta. Mä kuljen saman reitin joka päivä kouluun ja takasin ja se maksaa aina sen 50 senttiä. Piste.

Perus liikenneruuhka.

Kuinka monta kertaa ollaan naurettu, kun ensin hirveä tinkiminen taksikuskin kanssa ja taksissa tajutaan, että jee voitettiin euro! :DD

No tämä sää täällä Limassa. Lähes joka päivä tulee sellasta pientä tihkusadetta.Tällä hetkellä Suomi voittaa ihan 6-0. (Odotetaas muutama kuukausi Suomessa, niin oon taas ihan valmis tulee takasin tänne.)

Jos joku on joskus menossa Machu Picchulle, niin ei kannata välittää siitä kyltistä, joka sanoo että kaikki pullot ja ruuat yms. pitää jättää narikkaan. Ne on bullshittiä. Ketään ei kiinnosta. Me sääntöjen noudattajina suunnilleen kuoltiin janoon siellä, kun toiset veti mm. sipsejä!

Mikä tässä infrastuktuurissa on niin erilaista, että vessanpönttöön ei voi sitä paperia heittää? Pönttö on samanlainen ku Suomessa ja paperikin on samanlaista.

Miksi meijän suihkusta tulee vaan kylmää vettä?? Tai lähinnä, että miksi Brajan saa sieltä kuumaa vettä, mutta mä ja Aino ei. Myös tiskit tiskataan kylmällä vedellä. Ja pyykit.

Koululla oli kerran discovalot.

Miksi meidän koululla on ollut työmää koko tän jakson ajan. Välillä ei kuule omia ajatuksiakaan.

Imuri. "Que?" Mikä se on? Joka kämpässä vaan lattiaharja. Haloo täällä kuljetaan kengät jalassa!

Minkä ihmeen takia pitää vetää ykköset päälle, kun pitää PowerPoint esityksen koulussa? Pojilla oikeesti kravatit ja kaikki, osa tytöistä vetääkin sit välillä vähän överiksi, kun ne näyttää lyhyissä hameissaan  ja korkeissa koroissaan siltä, kun olis menossa bileisiin eikä kouluun.

Ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä se huvittava naapurin tyyppi, joka aina hakee meijän tyhjät vesipullot kadun varresta. Mihin se niitä tarvii? Voitte vaan kuvitella, paljon niitä pulloja on ollut yhteensä, kun hanavettä ei voi juoda.

---

Ei mut oikeesti, mä en ole ihan satavarma, että haluisinko lähteä täältä. Tai haluun kyllä Suomeen, mutta en haluis lähtä Perusta? Takasin oon tulossa ihan varmasti!

x Karoliina

MACHU PICCHU

Onks tohon jotaa lisäämistä, eiköhän kaikki tiedä mistä on kyse. Sunnuntai 19.05.2013 vietettiin siis Machu Picchulla!!!! Woooooooou! Vitsit miten epätodellinen päivä. Pari vuotta sitten ei käyny pienessä mielessäkään, että joskus saattaisin sinne päästä.

Päivä alko niinkin inhimilliseen aikaan ku klo 02.30. Silloin pärähti kellot soimaan, koska kyyti oli tulossa 03.20. Vaatteet päälle, kamat kasaan ja keittiöön väsäämään eväitä. Vedenkeitto oli vähän haastavampaa ku hostellin yövahti ilmotti, että tulitikut on loppu. Ööööö mitä? Me tarvitaan teetä ja kahvia! No luojan kiitos Roosalla oli sytkäri ja vesi saatiin tulille.

Klo 03.18. Meikä pohtii että pitäsköhän mennä ulos valmiiksi ja kävin myös ovella kurkkimassa, jos jossain näkyisi jotain. Ei näkyny.

Klo 03.20. Ei ketään. Vesi takasin tulille, koska Aino jonku kumman syyn takia oli sen sammuttanut. Vesi ei kiehunu vielä.

Klo 03.45. Ei vieläkään ketään. Järjetöntä kiroamista perulaisten ajantajusta. Liekki uudelleen kaasuhellaan. Tarviiko edes sanoa, kuka sen oli taas kerran sammuttanu...

Klo 04.00. Hurja koputus oveen, reput selkään ja juosten muiden perään. Ai nyt on sit vauhtia. Missäs se bussi on? Se joku nainen, joka oli tän reissun ensimmäinen välikäsi, tyrkkäs meidät taksiin ja ilmotti kuskille paikan. Oookei. Sillä taksilla pari minuuttia johonkin mestaan, minne se bussi sitten hetken kuluttua kurvasi. Hypättiin kyytiin, suuntana Ollantaytambo, missä tarkoitus vaihtaa junaan.

Bussimatka oli pelottava. Ensinnäkin siellä juos jotain paikallisia ihmisiä keskellä tietä. Kaikkien kauhutarinoiden jälkeen oltiin ihan varmoja, että kohta ne pysäyttää ja ryöstää. Sitten tuli järkky sumu. Ei nähny niin yhtään mitään, mut sehän ei kuskin vauhtia hidastanu. Ja on varmaan turhaa sanoa, että tie ei ollut suora, mutkia oli paljon ja kuolema lähellä. Hyiiiii! Aino ei uskaltanu nukkua ja mä taas en uskaltanu pitää silmiä auki. Roosa istu vähän taaempana eikä nähny kaikkia hirveyksiä.

Klo 05.40. Nyt pitäis olla juna-asemalla. Vaan eipä oltu. Oltiin, no, keskellä ei mitään. Junan lähtöön puoli tuntia.

Klo 06.07. Juna-asemalla. Kolme minsaa junan lähtöön. Voi luoja. Pieni jännitysnäytelmä se bussimatka.

Junan nimi Expedition. Isot ikkunat kaikkialla, myös katossa, että varmasti näkee maisemat. Sen takia mekin haluttiin junalla mennä vaikka se olikin kalliimpi vaihtoehto. Bussillakin olisi päässyt. Koko reissullehan kerty hintaa sellaset 225 yhdysvaltain dollaria. Juna nieli siitä suurimman osan, mutta pelkkä Machu Picchun lippukin on jo $50.

Sitten itse asiaan. Juna ei siis tietenkään saavu suoraan Machu Picchulle vaan läheiseen kaupunkiin nimeltä Aguas Calientes. Siellä meitä oli vastassa taas yksi välikäsi, nainen joka ohjasi meidät Machu Picchulle vievään bussiin. Siellä se juna-asemalla huuteli Jenni Karoliinaa, kun me oltiin vessassa. Bussilla ylös kestää noin 25min. Matkan voisi myös kävellä parissa tunnissa.

Hihii perillä! Ylhäällä meitä oli vastassa opas Nelson. Herralla oli hurja kiire, ei meinattu pysyä perässä kun se niitä portaita veteli ylös. Tiedettiin, että ensimmäisenä ohjelmassa on parin tunnin opastettu kierros, jonka aikana ei hirveästi kerkeä ottamaan kuvia. Pah. Mehän otettiin.

No ylös päästyämme huomattiin, ettei Nelson ollutkaan meidän "oikea" opas vaan hän vain opasti meidät toisen oppaan luo. Saatiin valita, haluttiinko enkku vai espanja ryhmään. Enkku oppaalla, Patricilla, oli mielenkiintoinen aksentti, mutta kyllä siihen hetken päästä jo tottui.

Opas kertoi paljon mielenkiintoisia asioita, joita en nyt tähän ala latelemaan. Parhaiten mieleeni jäi kuitenkin tarina Inca trailista, jonne mekin oltais haluttu mennä. Se vaan on kiinni tällä hetkellä. Se on normaalisti sellain kolmen-neljän päivän vaellus, mutta Incojen aikaan koulutettiin erikseen noin 5-6 vuotiaita poikia juoksemaan se vauhdilla, koska mitään viestintävälineitä ei ollut. Pojat sitten juoksivat 10 kilsan pätkissä, jotta Cuscosta viestit saatiin Machu Picchulle ja toisinpäin. Myös mm. kuninkaan tuore kala kulki näin.

Vielä tänä päivänäkin Inca traililla käydään kerran vuodessa nopeus kisa. Siihen saa osallistua kuka tahansa. Ennätysaika on 7 tuntia. Joku hullu on siis juossut koko matkan Cuscosta Machu Picchulle seitsemässä tunnissa!

Ainon aurinkotervehdys.

Jonkun kotikolo. :DD

Ei päästy Wayna Picchulle, koska liput on loppuunmyyty vissiin heinäkuun loppuun asti.

Nyt tulee kyllä kuvia sellasella sarjatulituksella, mutta ei näitä vaan voinut karsia! Tai no siis nyt on jo karsittu vaikka kuinka paljon. Kattokaa noita maisemia!!

Ai mitä tehtiin opastetun kierroksen jälkeen? No laitettiin hiuksia tietenkin! :D

Kälätettiin kaikessa rauhassa suomeksi, koska eihän kukaan ymmärrä. Yhtäkkiä eräs nainen ilmesty paikalle kysymään, tarvitaanko apua kuvien ottamisessa. Että halutaanko yhteiskuva. Ja se sano sen suomeksi. Mä en saanu sanaa suustani, tuijotin vaan hämmästyneenä. No mutta kiitos sille tuntemattomalle!

Mitäs me sitte tehtiin? Niin no, mä otin päikkärit. Helppo tapa saada naama punaseks!

Terkkujaaaaa! Olis pitäny olla Suomenlippu mukana!

Loppuun vielä pakko lisätä mun kuvakokoelma ihmisten kengistä. Oikeesti, miten erilaisia vaihtoehtoja sitä löytykään. Mun ehdoton lemppari noi flipflopit! (Kuvasta uupuu mm. korkkarit ja nahkasaappaat, koska olin liian hidas kameran kanssa.)

x Karoliina

Keisarin uudet vaatteet aka. CUSCO

Otettiin tossa viikko sitte tyttöjen kanssa irtautuminen arjesta ja suunnattiin Cuscoon. Ainollehan toi reissu oli selvää pässin lihaa jo ihan silleen ajoissa mutta meikäläinen päätti sitte tiistaina, että joo voisin lähtä kanssa. Lentoliput sain hommattua keskiviikkona ja torstaiaamuna oliki sitte jo lähtö. Normaaliin tapaan nukuttiin taas se joku 3h ennen lähtöä.

Ollaan aina niin pirteitä kun lähtään reissuun! Mehän ei siis oltu samoilla lennoilla, koska varasin kokonaan eri lentoyhtiöltä itelleni. Kentällä oltiin vähän yli klo 6 aamulla. Sen takia, että Ainon lento oli super aikaseen. Tai PITI olla. Neiti tepasteli kaikessa rauhassa koneeseen ja mä jäin odottelemaan omaani. Ei muuta ku et puolisen tuntia myöhemmin tuli soittoa, että se lento taitaa olla peruttu. Tai ainakaan se ei vielä liiku minnekään. Ou jesh. Mitäs siinä, mun lento lähti ajallaan ja kun pääsin Cuscoon niin eiköhän Aino soittanu olevansa edelleen Limassa. Pääsi se onneks seuraavalle lennolle, kepeät 8h kentälle saapumisen jälkeen.

Mä oonki aina halunnu liikkuu yksin tuntemattomassa kaupungissa. Not. Varsinkaan siis Perussa. No ei muuta ku kentältä taksia ja hostellin metsästykseen. Onneks sain Ainolta mahdollisen hostellin nimen ja osoitteen. Hostel Flying Dog ja Choquechaqa. Lausupa sitä sitte kuskille. :D

No mä olin hostellilla jo ennen puolta päivää. Aino saapu neljä tuntii myöhemmin. Mä siinä välissä vetelin eväät poskeen ja päikkäritki ehin ottaa. Luojan kiitos, koska hiukan väsytti. Illemmalla raahattiin ittemme vielä ettimään ruokaa. Meksikolaista, naaaaam. Alkuruoaksi tomaattikeitto ja valkosipulileipii, pääruoaksi oisko ollu quesadilloja ja loppuun vielä pienet suklaaletut. Koko hommalla hintaa joku 5e. Muutama koju kierreltiin kanssa ja päätypä mukaan yksi alpakanvillahuivikin. Sitte koisimaan. Kauaa ei tarvinnu unta odotella.

Perjantaiaamu alkokin sitte ajoissa, kun mä kuuntelin, että ihan ku joku koputtais oveen. Ja niin koputtiki. Meijän Etelä-Amerikan delegaation kolmas osapuoli Roosahan se siellä. Kyllä me sitä osattiin odottaa, muttei ihan niin aikaseen. Chilestä saapui hän. Lentäen Arequipaan ja sieltä yöbussilla Cuscoon. Silloin ei sitä viitsitty sanoa, mutta nyt mainittakoon etten itse kyllä bussilla Cuscoon matkustaisi. Enkä varsinkaan Arequipasta. Lähes koko matka täynnä ns. punaisia eli vaarallisia alueita. Jokin aika sitten yksi bussillinen ihmisiä oli ryöstetty kokonaan. Niiltä vietiin siis kaikki. Taskutkin tutkittiin. Aseilla uhaten tietenkin.

Pisteltiin aamupala naamariin, Roosa kävi (jääkylmässä) suihkussa ja suunnattiin ulos. Pitihän sitä tutustua mestoihin. No oikeastaan koko perjantai meni Machu Picchun lippuja metsästäessä. Päätettiin ettei haluta mitään monen päivän reissua, koska aika oli rajallinen. Paluulennot Limaan maanantaiaamuna. Ja kaikki matkanjärjestäjäthän nimenomaan esittelivät kahden päivän reissujaan. Niihin vain kuului niin paljon ylimääräistä, että pyöriteltiin vaan päitämme. Ei ei. Me mennään sinne sunnuntaina ja sillä selvä. Loppujen lopuksi illalla ostettiin päiväreissu meidän omalta hostellilta. -.-

Lauantai pyhitettiin kokonaan kuvailuille ja shoppailulle. Aurinkokin vähän pilkisteli. Suurimman osan ajastahan siis oli pilvistä ja aina välillä tuli tihkusateita. Ne tosin kesti vaan sen viitisen minuuttia.

 

Nälän yllättäessä löydettiin kebabmesta ja oltiin taivaassa. Koko reissun aikana ei kyllä syöty kertaakaan perulaista ruokaa. Haha.

Kuvailuja Plaza de Armaksella. Sen niminen mesta löytyy muuten joka ikisestä kaupungista!

Aino ja kerrospukeutuminen.

Sanotaanko niin, että tuli kierreltyä niitä kojuja ihan kyllästymiseen asti. Mullahan ongelmana oli se, etten saanut automaatista nostettua enää rahaa, koska debit puoli ei täällä halua toimia. Tai toimii se kortilla maksettaessa, muttei automaatilla. Ja sitä electronia mulla ei ole, kun se varastettiin pari kuukautta sitten ja uusi on vasta tulossa. Olettaen, että se ei katoa postissa, mikä täällä on hyvin yleistä. Ja pankkitilin saldosta mulla ei myöskään ole ollut minkäänlaista hajua sen ryöstön jälkeen, koska silloin meni myös nettipankkitunnukset. Jejeee. No onneksi sain uudet nyt ihan muutama päivä sitten! Elämä hymyilee taas ja visalasku maksettu hittoon.

Tuli muuten ostettua ainakin neule ja kaksi paksua huivia. Kaikki alpakan villaa.  Illalla olikin sitten pakko suunnata ajoissa nukkumaan, koska herätys 02.30 ja suunnaksi Machu Picchu! Perus päivä siis luvassa.

x Karoliina