MACHU PICCHU

Onks tohon jotaa lisäämistä, eiköhän kaikki tiedä mistä on kyse. Sunnuntai 19.05.2013 vietettiin siis Machu Picchulla!!!! Woooooooou! Vitsit miten epätodellinen päivä. Pari vuotta sitten ei käyny pienessä mielessäkään, että joskus saattaisin sinne päästä.

Päivä alko niinkin inhimilliseen aikaan ku klo 02.30. Silloin pärähti kellot soimaan, koska kyyti oli tulossa 03.20. Vaatteet päälle, kamat kasaan ja keittiöön väsäämään eväitä. Vedenkeitto oli vähän haastavampaa ku hostellin yövahti ilmotti, että tulitikut on loppu. Ööööö mitä? Me tarvitaan teetä ja kahvia! No luojan kiitos Roosalla oli sytkäri ja vesi saatiin tulille.

Klo 03.18. Meikä pohtii että pitäsköhän mennä ulos valmiiksi ja kävin myös ovella kurkkimassa, jos jossain näkyisi jotain. Ei näkyny.

Klo 03.20. Ei ketään. Vesi takasin tulille, koska Aino jonku kumman syyn takia oli sen sammuttanut. Vesi ei kiehunu vielä.

Klo 03.45. Ei vieläkään ketään. Järjetöntä kiroamista perulaisten ajantajusta. Liekki uudelleen kaasuhellaan. Tarviiko edes sanoa, kuka sen oli taas kerran sammuttanu...

Klo 04.00. Hurja koputus oveen, reput selkään ja juosten muiden perään. Ai nyt on sit vauhtia. Missäs se bussi on? Se joku nainen, joka oli tän reissun ensimmäinen välikäsi, tyrkkäs meidät taksiin ja ilmotti kuskille paikan. Oookei. Sillä taksilla pari minuuttia johonkin mestaan, minne se bussi sitten hetken kuluttua kurvasi. Hypättiin kyytiin, suuntana Ollantaytambo, missä tarkoitus vaihtaa junaan.

Bussimatka oli pelottava. Ensinnäkin siellä juos jotain paikallisia ihmisiä keskellä tietä. Kaikkien kauhutarinoiden jälkeen oltiin ihan varmoja, että kohta ne pysäyttää ja ryöstää. Sitten tuli järkky sumu. Ei nähny niin yhtään mitään, mut sehän ei kuskin vauhtia hidastanu. Ja on varmaan turhaa sanoa, että tie ei ollut suora, mutkia oli paljon ja kuolema lähellä. Hyiiiii! Aino ei uskaltanu nukkua ja mä taas en uskaltanu pitää silmiä auki. Roosa istu vähän taaempana eikä nähny kaikkia hirveyksiä.

Klo 05.40. Nyt pitäis olla juna-asemalla. Vaan eipä oltu. Oltiin, no, keskellä ei mitään. Junan lähtöön puoli tuntia.

Klo 06.07. Juna-asemalla. Kolme minsaa junan lähtöön. Voi luoja. Pieni jännitysnäytelmä se bussimatka.

Junan nimi Expedition. Isot ikkunat kaikkialla, myös katossa, että varmasti näkee maisemat. Sen takia mekin haluttiin junalla mennä vaikka se olikin kalliimpi vaihtoehto. Bussillakin olisi päässyt. Koko reissullehan kerty hintaa sellaset 225 yhdysvaltain dollaria. Juna nieli siitä suurimman osan, mutta pelkkä Machu Picchun lippukin on jo $50.

Sitten itse asiaan. Juna ei siis tietenkään saavu suoraan Machu Picchulle vaan läheiseen kaupunkiin nimeltä Aguas Calientes. Siellä meitä oli vastassa taas yksi välikäsi, nainen joka ohjasi meidät Machu Picchulle vievään bussiin. Siellä se juna-asemalla huuteli Jenni Karoliinaa, kun me oltiin vessassa. Bussilla ylös kestää noin 25min. Matkan voisi myös kävellä parissa tunnissa.

Hihii perillä! Ylhäällä meitä oli vastassa opas Nelson. Herralla oli hurja kiire, ei meinattu pysyä perässä kun se niitä portaita veteli ylös. Tiedettiin, että ensimmäisenä ohjelmassa on parin tunnin opastettu kierros, jonka aikana ei hirveästi kerkeä ottamaan kuvia. Pah. Mehän otettiin.

No ylös päästyämme huomattiin, ettei Nelson ollutkaan meidän "oikea" opas vaan hän vain opasti meidät toisen oppaan luo. Saatiin valita, haluttiinko enkku vai espanja ryhmään. Enkku oppaalla, Patricilla, oli mielenkiintoinen aksentti, mutta kyllä siihen hetken päästä jo tottui.

Opas kertoi paljon mielenkiintoisia asioita, joita en nyt tähän ala latelemaan. Parhaiten mieleeni jäi kuitenkin tarina Inca trailista, jonne mekin oltais haluttu mennä. Se vaan on kiinni tällä hetkellä. Se on normaalisti sellain kolmen-neljän päivän vaellus, mutta Incojen aikaan koulutettiin erikseen noin 5-6 vuotiaita poikia juoksemaan se vauhdilla, koska mitään viestintävälineitä ei ollut. Pojat sitten juoksivat 10 kilsan pätkissä, jotta Cuscosta viestit saatiin Machu Picchulle ja toisinpäin. Myös mm. kuninkaan tuore kala kulki näin.

Vielä tänä päivänäkin Inca traililla käydään kerran vuodessa nopeus kisa. Siihen saa osallistua kuka tahansa. Ennätysaika on 7 tuntia. Joku hullu on siis juossut koko matkan Cuscosta Machu Picchulle seitsemässä tunnissa!

Ainon aurinkotervehdys.

Jonkun kotikolo. :DD

Ei päästy Wayna Picchulle, koska liput on loppuunmyyty vissiin heinäkuun loppuun asti.

Nyt tulee kyllä kuvia sellasella sarjatulituksella, mutta ei näitä vaan voinut karsia! Tai no siis nyt on jo karsittu vaikka kuinka paljon. Kattokaa noita maisemia!!

Ai mitä tehtiin opastetun kierroksen jälkeen? No laitettiin hiuksia tietenkin! :D

Kälätettiin kaikessa rauhassa suomeksi, koska eihän kukaan ymmärrä. Yhtäkkiä eräs nainen ilmesty paikalle kysymään, tarvitaanko apua kuvien ottamisessa. Että halutaanko yhteiskuva. Ja se sano sen suomeksi. Mä en saanu sanaa suustani, tuijotin vaan hämmästyneenä. No mutta kiitos sille tuntemattomalle!

Mitäs me sitte tehtiin? Niin no, mä otin päikkärit. Helppo tapa saada naama punaseks!

Terkkujaaaaa! Olis pitäny olla Suomenlippu mukana!

Loppuun vielä pakko lisätä mun kuvakokoelma ihmisten kengistä. Oikeesti, miten erilaisia vaihtoehtoja sitä löytykään. Mun ehdoton lemppari noi flipflopit! (Kuvasta uupuu mm. korkkarit ja nahkasaappaat, koska olin liian hidas kameran kanssa.)

x Karoliina