Isla Taquilen erilainen maailma

Taquilen saari. Titicaca järvessä sijaitseva seitsemän neliökilometrin kokoinen saari, jolla asuu reilut 2000 asukasta. Saarelaiset eivät puhu espanjaa (tai castellanoa) vaan quechuaa [ketchua], jota muun muassa muinaiset inkat puhuivat. Saari poikkeaa alueen muista saarista muun muassa puhutun kielen takia: muilla saarilla puhutaan aymaraa, joka on vielä quechuaakin vanhempi kieli. Taquilen asukkailla onkin vahva ryhmäidentiteetti ja he harvoin menevät naimisiin muiden kuin saarelaisten kanssa. Saarella ei ole poliisia tai johtajaa vaan neljän vuoden välein vaihtuvat saaren omat viranomaiset. Taquilelaisten elämänohje onkin "ama sua, ama llulla, ama qhilla", mikä suomeksi tarkoittaa "älä varasta, älä valehtele, älä laiskottele".

Saarella ei syödä lihaa eikä kanaa, koska lampaita ja muutamaa koiraa lukuunottamatta siellä ei juurikaan ole eläimiä. Jos joku haluaa kanaa, on sitä useimmiten haettava 35 kilometrin päässä sijaitsevasta Punosta.

Saarelaisilla on oma tapansa pukeutua. Miehet käyttävät ympäri vuoden heidän itsetekemiään villahattuja, jotka muistuttavat yömyssyjä. Hatun väristä näkee, onko mies naimisissa vai naimaton. Hatusta erottaa myös muun muassa, ketkä ovat saaren viranomaisia. Miehet voivat hakea viranomaiseksi mentyään naimisiin. Hatun lisäksi kaikilla miehillä on valkoinen kudottu paita ja mustat housut. Naimisissa olevilla miehillä on vyötäröllä värikäs liina, jonka heidän vaimonsa ovat heille huomenlahjaksi kutoneet. Liina on erittäin vahvaa neulosta ja se tukeekin miesten selkää heidän kyykkiessä pelloilla. Lisäksi miehillä on aina mukanaan pieni punainen kangaspussukka, jossa he kantavat cocalehtiä. Heidän tapoihinsa ei kuulu kätellä tai vaihtaa pusuja tervehtiessä vaan ojentaa cocalehti.

Kaikilla saaren naisilla on perulaiseen perinteiseen tapaan värikkäät hameet ja paidat. Taquilelaiset kuitenkin eroavat muista perulaisista isoilla mustilla viitoillaan, jotka ovat aina miesten tekemiä: yleensä viitan on tehnyt oma isä tai aviomies. Viittojen nurkissa on värikkäät tupsut, joista voi nähdä, onko kyseessä neiti vai rouva. Naimattomien tupsut ovat isompia kuin naimisissa olevien. Valitettavasti mulla ei ole kuvaa noista asuista, koska ne hävisivät mun puhelimen mukana. Kuvia löytyy esimerkiksi googlettamalla Taquile.

Me siis jatkettiin Taquilen saarelle sieltä edellisen postauksen kelluvalta saarelta. Kun vene lopulta kiinnittyi laituriin, oli edessä oppaan mukaan noin 20 minuuttia kävelyä saaren keskusaukiolle. Siis 20 minuuttia, jos on tottunut korkeaan ilmanalaan. Keskusaukio sijaitsee 3950 metriä merenpinnan (ei siis järven) yläpuolella ja laiturilta joutuu kapuamaan noin 500 askelmaa ylöspäin. Monilla on vaikeuksia jo ihan siinä "perus" korkeudessa, mikä Punossa ja Titicaca järvellä on, saati sitten Taquilen saarella. Siihen lisäksi vielä kirkkaalta taivaalta paistava aurinko! Alhaalla vielä hymyilytti, ylhäällä ei niinkään.

Ilmeisesti saarella sijaitsee monta ravintolaa, mutta ryhmät eivät saa itse valita, mihin mennä, vaan saaren viranomaiset ohjaavat heidät johonkin tiettyyn ravintolaan. Meidät ohjattiin paikkaan, joka on ihan keskusaukion vieressä. Luojan kiitos, ei tarvinnut kävellä enempää. Mä olin ihan täysin loppu! Niinkuin jo aikasemmin mainitsin, niin saarella ei syödä lihaa eikä kanaa, joten tarjolla oli joko kuvassa näkyvää kalaa tai täytetty munakas. Lisäksi alkukeitto ja teetä. Varmaan sanomattakin selvää, että ruoka oli taivaallisen herkullista. Teen sai valita kolmesta eri vaihtoehdosta: coca, muña tai sekoitus, jota hauskasti kutsuttiin räjähdykseksi. Cocalehdistä tehty tee auttaa hengittämään korkeissa olosuhteissa ja muña taas muistuttaa minttua (tai mynthonia), joten niiden sekoitus todellakin auttaa.

Kerättyämme voimia oli aika jatkaa saaren halki toiselle laiturille, jonne meidänkin vene oli siirtynyt. Askelma askelmalta hengittäminen kävi helpommaksi ja kuvissa jaksoi taas hymyillä. Onneksi Brajan jaksoi vähän paremmin korkeasta ilmanalasta huolimatta ja napsi kuvia. Mä taisin kaivaa puhelimen esiin ehkä kolme kertaa, koska halusin maisemakuvia No eipä sillä, koska niitäkään kuvia ei enää ole. Selfieillä mennään!

On muuten ihan super vaikeeta kirjoittaa postausta suomeksi, kun kaikki saarella opitut asiat on espanjaksi päässä. Meidän opas tosiaan joutui tulkkaamaan kaiken espanjaksi, koska ei toi quechua oikein lähde. Reissusta kun on jo aikaa, niin joitain asioita tarkistin Lonely Planetin Peru oppaasta, mikä on tietysti englanniksi. Voi tätä kielten sekamelskaa mun päässä!

xx Karoliina

Titicaca järvi & kelluvat saaret

Titicaca. Maailman korkeimmalla sijaitseva järvi, jossa on kaupallista merenkulkua. Samalla myös Etelä-Amerikan suurin järvi. Sijaitsee Andien vuoristossa Perun ja Bolivian rajalla, 3821 metriä merenpinnan yläpuolella. Aika huikea siis. Sinne oli todellakin päästävä!

Titicaca järvi on yksi Perun suosituimmista turistikohteista. Sitä varten täytyy matkata pieneen ja suloiseen Punoon, joka sijaitsee järven ja vuorten välissä. Punon satamasta lähtee päivittäin sekä yhden että kahden päivän turistikierroksia järvelle.

Mulle Titicaca oli (ja on edelleenkin) tämän kolmen kuukauden reissun kohokohta. Viime kerralla en tänne päässyt, joten nyt oli mentävä. Noin 10 tunnin bussimatka Arequipasta ei ollut mikään mahtava kokemus, mutta tulipahan sekin koettua. Lähin lentokenttä sijaitsee Juliacassa, noin tunnin ajomatkan päässä. Punoon saavuttiin myöhään illalla, jolloin ainoa asia mielessä oli löytää majapaikka ja ruokaa. Tosin paikan korkeus aiheutti sen, ettei mulle ruoka pahemmin maistunut. Ja hotellin kolmanteen kerrokseen kapuaminen oli myös melko tuskaista.

Seuraavan päivän maisemat sen sijaan olivat kertakaikkisen upeat. Ostettiin yhden päivän tour ja opas nouti meidät hotellilta aikaisin aamulla. Satamassa hypättiin veneen kyytiin ja päivä sai alkaa.

Los Uros. Kaisloista tehdyt kelluvat saaret. Tuolla on siis oikeasti ihmisiä, jotka on itse rakentaneet

itselleen oman kelluvan saarensa! Meille selitettiin, miten saari rakentuu, tuon kuvassa näkyvän miniatyyri version avulla. Kaisloja on lisättävä viikottain, koska pohjalla olevat huononevat. Uusi kerros lisätään aina erisuuntaisesti kuin edellinen. Myös talot on rakennettu kaisloista.

Saaria on eri kokoisia, toi millä me vierailtiin oli melko pieni. Siellä asuu muistaakseni neljä perhettä. Jokaisella saarella on myös oma presidenttinsä eli saaren johtaja. Saarien asukkaat elävät pääosin kalastuksen ja turismin avulla. Sinne onkin kehitetty kiertojärjestelmä, joka takaa sen, että jokainen saari saa turisteja, joille he sitten voivat kaupata käsitöitään ja veneajeluita. Eikä muuten ihan millä tahansa veneellä, vaan:

Ne kutsuu noita MercedesBenzeiksi. Meidän vierailemalla saarella veneet oli "yksinkertaisia" eli yksikerroksisia, kun taas naapurisaarella näytti olevan melko ruhtinaallinen kulkupeli niinkuin kuvistakin näkee. Kyytiin pääsi 10 solella eli alle kolmella eurolla. Varmaan sanomattakin selvää, että kaikki nousivat kyytiin. Päästiin 15-20 minuutin kiertoajelulle saaren lasten säestäessä vieressä. Kuvitelkaa toi kaislavene, tyyni järvi ja auringon paiste. Heaven!

Lopulta oli aika jatkaa lounastamaan seuraavalle saarelle, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

xx Karoliina

Vuorokausi Arequipassa

Reissuun! Alotettiin meidän reissu kevyesti 16 tunnin bussimatkalla Limasta Arequipaan, mikä taisi kylläkin venyä lähemmän 18 tuntiin. Brajanin ensimmäinen kerta, se on kuulemma aina ennen lentänyt ton välin, hienohelma. No me oltiin budjettimatkalaisia ja hypättiin illansuussa bussiin. Ei kuitenkaan mihin tahansa bussiin vaan tollaseen luksus versioon, missä penkit kääntyy kunnolla alas ja on muutenkin mukavia. Saatiin myös viltit ja tyynyt sekä ruokaa. Mua taas tyypilliseen tapaan pelotti, kun heräsin keskellä yötä ja tajusin, että bussi kulkee ylinopeutta epämääräisillä teillä. Miksi sinne sisään pitää laittaa valonäyttö, mikä kertoo nopeuden? Varsinkin, kun se kertoo, että nyt mennään liian lujaa! Asiaa ei ainakaan auttanut muistot viimekertaisesta reissusta samaiseen mestaan, silloin kun oli kiemurtelevia kallionreunateitä ja sateen jälkeinen tulva tai mikä lie ja sen takia hajonneita busseja. Jos rupesi kiinnostamaan, niin viime kertaisesta reissusta voi lukea täältä.

Kun vihdoin aamupäivällä päästiin perille, käytiin vähän kyselemässä, miten päästään jatkamaan matkaa kohti Punoa. Todettiin kuitenkin, että parempi levähtää yksi päivä Arequipassa, joten lähdettiin etsimään hotellia. Taksilla keskustaan ja sieltä löydettiinkin parin korttelin päästä kotoisa El Caminante Class -niminen hotelli / hostelli. Paikan huoneet on korkeita ja jokaisessa on oma kylpyhuone. Aamiainen kuuluu hintaan ja se tarjoillaan talon sisäpihan puoleisella isolla aurinkoisella parvekkeella. Otettiin kuvia aamiaisella, mutta ne kuvat valitettavasti meni mun puhelimen mukana. Myös ensimmäisen päivän Arequipa kuvat hävisivät, koska kannettiin vaan yhtä puhelinta kerrallaan mukana ja silloin se oli mun puhelin. Jäljellä on tasan kolme kuvaa meidän lounashetkestä, joista kaksi löytyy mun Instagramista  ja yhden olin lähettänyt kavereille. Kaksi niistä tossa yläpuolella. Toi kyseinen ravintola sijaitsee tosi kivalla paikalla, olisko ollut viidennen kerroksen parveke, lähes tulkoon katolla. Näkymät oli mahtavat, mutta kylmä viima latisti hiukan tunnelmaa.

Iltapäivällä taivaalle kerääntyi tummia pilviä ja alkoi satamaan. Me paettiin hotellihuoneeseen viinipullon kera. Sateen ropina oli oikeastaan aika rauhoittavaa, Limassa kun ei sada lähes tulkoon ikinä. Illalla sateen rauhoituttua käytiin vielä argentiinalaisessa ravintolassa, mitä oltiin kateltu (kuolattu) jo aikaisemmin päivällä.

Toisena päivänä otettiin kamat mukaan hotellilta ja kierreltiin vähän aikaa keskusaukiolla. Siellä myydään jyviä, joita lapset ja turistit voivat heitellä pulujen syötäväksi. Varmaan sanomattakin selvää, että puluja oli enemmän kuin tarpeeksi.

Selfiekeppi ja fisheye -linssi, niillä mentiin koko reissu!

Lounaaksi alpakan lihaa ja sitten kohti bussiterminaalia. Aika suunnata Punoon ja Titicaca järvelle. 10 tuntia bussissa istumista edessä, oujee.

Kattokaa tota taivasta. Lupaan, että seuraavan postauksen kuvat on monipuolisempia ja maisemat kertakaikkisen ihania!!

xx Karoliina

Vihdoin

Hei vaan. Vihdoin ja viimein uutta postausta kehiin. Viime kerrasta onkin jo aikaa yli kuukausi. Lähdettiin reissuun, pidettiin hauskaa, nähtiin paljon, otettiin sitäkin enemmän kuvia ja lopulta jouduttiin ryöstön uhreiksi. Sinne meni puhelimet ja rahat. Puhelimen mukana meni myös kaikki mun kuvat, niin reissusta kuin sitä aikaisemmatkin. Brajanin kuvat oli onneksi ehtineet latautua iCloudiin, joten kaikkia ei sentään menetetty, HUH! Tottakai reissun jälkeen hajosi (tai sekosi) Brajanin läppäri, joten kuvia olikin sitten vähän vaikeampi saada mulle. Itse kun en Apple kansaan kuulu... No nyt pari puhelinta, yksi iPad ja muutamat kiukuttelut myöhemmin kuvat on vihdoin mulla. Seuraavana luvassa niiden siirtäminen turvaan ulkoiselle kovalevylle ja sen jälkeen vihdoin saan tänne tehtyä postausta (tai muutamaa) meidän reissusta. Kannattaa pysytellä hollilla, koska maisemat oli u-p-e-i-t-a!

Nämä kuvat taas on sunnuntailta, kun käytiin illansuussa kuvailemassa ja hengailemassa Mirafloresissa. Kaivoin ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen järkkärin esille ja sitä piti vähän testailla. Musta on niin helppo ottaa ja muokata kuvia puhelimella, etten ole jaksanut kantaa isoa kameraa mukana. Se on enemmän sellanen matkoilla kulkeva kaveri ja täällä Perussa taas en uskalla ottaa sitä joka paikkaan mukaan. Luojan kiitos en ottanut sitä mukaan myöskään sille meidän vähän kehnommin päättyneelle reissulle, koska silloinhan sitä ei enää olisi!

Mä olisin niiiiin halunnut ostaa ton taulun ja tuode mukanani Suomeen. Sille olisi jo paikkakin valmiina! Tai no ei ihan kirjaimellisesti, koska eihän mulla ole edes asuntoa. Mutta sitten kun sellanen taas on, niin tollekin olisi paikka siinä sohvan yläpuolella. Hinta vain kirpaisi sen verran, että joutui tauluraukka jäämään vielä kadunvarteen kerjuulle. Että jos joltain löytyy ylimääräistä taskunpohjalta, niin täällä otetaan innokkaasti vastaan, jotta saadaan taulu rullalle ja mun mukaan koneeseen! Eiks toi nyt vois olla vaikka mun oma synttärilahja itselleni?

Kun en sitä taulua saanut mukaani, niin ostin sitten lohdutukseksi yhden uuden rannekorun. Tosta noin ton neljänneksi alimmaisen pinkin ihanuuden. Olisin halunnut lähes tulkoon noi kaikki.

Ja sitten vähän churroja, niitä on aina saatava. Olisin halunnut jätskiä, mutta taivaalla oli jotain ihmeellisiä sinisiä juttuja, jotka tukkivat auringon, joten ei ollut niin kuuma. Se virhe onneksi korjautui nopeasti ja tänään taas paistaa aurinko. Ainiin, Suomessa oleville tiedoksi, että aurinko on se taivaalla möllöttävä valon ja lämmön lähde. Joko se on näyttäytynyt siellä?

Nyt niiden reissukuvien kimppuun!

xx Karoliina

Eräänä kauniina päivänä

Meinasin alottaa tän postauksen tyyliin "viime viikon perjantaina...", mutta en olekaan enää ihan varma mikä päivä se oli. Mä oon ollut Perussa nyt kolme viikkoa ja oon todellakin ollut ihan lomalla. Viikonpäivät oli Suomessakin usein aika hukassa, koska ei ollut mitään säännöllistä aikataulua (kuten koulua), mutta nyt mä en tiedä enää mitään. Brajan just eilen sanoi, etten mä oo pitkään aikaan ollut näin hyvällä tuulella, johon vastasin että tässä on ehtinyt rentoutua. En oo pohtinut koulua, opparia enkä töitä, ollut vaan. Brajanilla on neljänä päivänä viikossa koulua, jolloin mä oon tehnyt mitä huvittaa. Toisinaan oon makoillut patiolla auringossa ja toisinaan ollut sisällä, koska kuumuus. Tai siis helposti palava iho... :D

Viime viikolla (mikälie päivä olikaan) käytiin Mirafloresissa. Se on Liman ns. turistikohde, Lonely Planetin mukaan "Gringo zone". Useimmat turistit yöpyy siellä, koska siellä on kaikki lähellä: iltaelämä, shoppailu, kauniita puistoja, ranta... Me asutaan La Molinassa, mistä ajaa Mirafloresiin 30-60 minuutissa liikenteestä riippuen. Se ei siis todellakaan ole kaukana, mutta liikenne täällä on vaan niin sekopäistä.

Mä tykkään Mirafloresista muiden turistien tapaan, koska se on kaunis. Tossa kielekkeen päällä sijaitsee Larcomar ostoskeskus, missä viime reissulla käytiin monet kerrat leffassa ja syömässä. Oli ihan pakko päästä katsomaan, näyttääkö se edelleen samalta.

Tosta kauppakeskuksesta on kyllä aikamoiset näkymät, Tyyni valtamerihän se siinä! Istuskeltiin jonkun aikaa Starbucksin terassilla kylmien juomien kera.

Joka kesäiseen tyyliin mä ostin kahdet uudet aurinkolasit, mutta ne oli vaan about 10e kappale. Yhdet pääsi heti kuvaan, toiset on saman malliset mutta seepra kuviolla. En osannut päättää!

Lopulta iski nälkä, kun odoteltiin yhtä kaveria. Pardos on yksi mun lemppari ravintoloista täällä. Se on perulainen kanaravintola, mistä Brajan saa lemppari kana-annoksensa ja minä voin valita monista kanasalaateista. Toi ton kertainen salaatti oli taivaallista: appelsiinimehulla marinoitua grillattua kanaa, tomaattia, maissia, avocadoa, tuorejuustoa... Hetkinen, onks se edes nimeltään tuorejuustoa vai käänsinkö sen vaan suoraan espanjasta? No whatever. Brajanin pikkuveli sen sijaan yllätti ja tilasi yllä näkyvän Anticuchos de corazon -annoksen. Vartaassa siis grillattua lehmän sydäntä.

Brajanilla on lopputentit menossa ja sunnuntaina päästään reissaamaan! Suuntana muun muassa Titicaca järvi Perun ja Bolivian rajalla, mistä on helppo jatkaa Bolivian puolelle. Nähdään!

xx Karoliina